Lifestyle

MUISTA LEVÄTÄ

Itselläni on ollut aikataulullisesti aika tiukka tahti vuoden vaihdoksen jälkeen. Nyt vasta olen päässyt relaamaan kunnolla ilman aikatauluja joululoman jälkeen, joten loma tuli hyvään saumaan. Halusin pitää pari viikkoa vapaata ennen kuin aloitan uudessa työpaikassa.

Lepääminen on niin tärkeää keholle ja mielelle, usein me pysähdymme vasta sitten, kun huomaamme omien paukkujemme olevan vähentyneen. Tätä vertaan itse esim hierojalla käytiin. Kuulostaa oudolta, eikö. Monesti menemme hierojalle vasta sitten, kun keho on niin lukossa, että se on pakko avata. Vaikka tiedostaisi jo aikasemmin, että tällä treeni tahdilla paikkani menevät ihan lukkoon, jos en huolla kehoani.

Toisin sanoen, ennalta ehkäiset hurjia lihasjumeja, kun käyt tietyn valiajoin hierojalla, sillä jos treenaa lujaa, kehoa täytyy myös huoltaa. Sama pätee mieleen ja jaksamiseen. Jos koko ajan menee eteenpäin tukka putkella, täytyy muistaa myös levätä säännöllisesti. Ennalta ehkäistä uupumusta.

Itse olen sellainen tyyppi, että ennalta ehkäisen liiallista väsymystä esim siivoamalla tai tekemällä tauluja. Teen jotain sellaista, mikä vie ajatukset töistä jonnekin ihan muualle. Rentoudun paremmin kun puuhastelen jotain pientä. Joskus taas tulee tarve, että “nyt pois täältä, lähden lomalle.” Ja sitten lähden lomalle Kokkolaan. Silloin haluan vain katsoa leffoja ja olla vain ilman mitään aikatauluja.

Nyt olen saanut chillata ihan huolella, mikä on tarpeellista meille kaikille. Muista siis, lepo kuuluu niin keholle kuin mielelle, molemmat tarvitsevat sitä.

Ihanaa päivää kaikille. Xx





SEURAA MYÖS/ FOLLOW
INSTAGRAM
FACEBOOK

 

3 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *